Tampere, tapahtumat, ravintolat, baarit
FreeFind
Etusivulle - HuviOpas esittelee Tampereen ravintolat, tapahtumat ja vapaa-ajan vinkit


 » Kahvilat
 » Trendikahvilat
» Internetkahvilat
 » Jäätelökioskit
» Terassit  
Etusivu > Artikkelit




21.6.2007


Kesähellettä Gelaterian jäätelölaiturilla. Jäätelö maistuu ja kaupunkia voi tutkailla hieman rauhallisemmassa ympäristössä.




Finlaysonilla Frencellin aukion laidalla sijaitsee Gelaterian uusin kioski. Sisätiloissa säätilakaan ei vaikuta makunautinnon saatavuuteen.

Gelateria Italiana veistelee jäätelöä suurella sydämellä

Uskallanpa väittää, että kerrankin Italiassa herkullisen hedelmäistä, kermaista, mutta silti raikasta jäätelöä maistaneet lumoutuvat lopuksi iäkseen. Saman elämyksen voi onneksi kokea myös Tampereella jo kolmessa Gelateria Italianassa, joissa myydään ihka-aitoa italialaista jäätelöä. Nämä ovat herkuttelijan keitaita!

Gelateria Italianassa tuoksuu tuore kahvi ja ihanan rapsakat, paikanpäällä salaisen reseptin mukaan paistettavat jäätelövohvelit. Lukuisat suussasulavat jäätelölajikkeet odottavat tiskillä valitsijaansa. Jäätelö veistellään vohveliin italialaisittain lastalla, eikä jäätelökauhalla kaapaisten. Täydellistä!

- Italialainen jäätelö on gelatoa, siis tarkalleen ottaen aivan erilaista kuin tavallinen jäätelö, kertoo yrittäjä Harri Laine. Siinä on paljon enemmän marjoja ja hedelmiä ja toisaalta vähemmän sokeria. Esansseja ei käytetä, ja esim. vaniljajäätelö maustetaan aidolla vaniljatangolla ja orkideoista puristetulla vaniljalla. Siihen ei myöskään ole puhallettu ilmakuplia, kuten tavalliseen jäätelöön. Se onkin siksi painavempaa, täyttä tavaraa, valottaa Harri.
Myöskin tarjoilulämpötiloissa on eroa.
- Tavallinen jäätelö tarjoillaan paljon kylmempänä, -18 - -19 asteisena, jolloin se voi "polttaa" suussa. Italialainen jäätelö säilytetään ja tarjotaan tarkasti -14 asteisena. Vitriinit ovat todella tärkeitä, Harri painottaa.
Italialainen jäätelö poikkeaa suomalaisesta serkustaan myös laktoosipitoisuuden suhteen.
- Koska italialaisia lehmiä ei syötetä rehulla, on maidon ja siis myös jäätelön laktoosipitoisuus luonnostaan alhainen.

Gelateria Italianan valikoima on laaja ja se vaihtuu koko ajan. Vitriineihin mahtuu kerralla 24 makua, paitsi Ratinan Gelateria Italianassa 12, mutta kaiken kaikkiaan jäätelöitä on 100 erilaista. Jäätelöskaala sisältää kermapohjaisten jäätelöiden lisäksi vesipohjaisia sorbetteja, sekä soija-, jogurtti- ja juustopohjaisia jäätelöitä. Juustojäätelö on kermajäätelöäkin täyteläisempää Sitä käytetään mm. tiramisu-jäätelössä, joka nimensä mukaisesti piristää mieltä samalla kun hemmottelee kieltä. Kun jäätelönautintojen ohessa voi vielä maistella tuoretta kahvia, niin tuskinpa tarvitsee miettiä sopivampaa herkuttelupaikkaa!



Artikkelit - Gelateria Italiana:
21.6.2007
Gelateria Italiana veistelee jäätelöä suurella sydämellä

» HuviOpas.net esittely
» Kotisivu



Kahvila-artikkelit

16.12.2009
Uusi Kahvilla - Lounaan jälkeen myös drinkillä tai viinillä
15.10.2009
Kahvisalongissa on herkkuja kielelle ja silmille
2.9.2009
Kahvin maailma kiehtoo Valossa
24.8.2009
Coffee Hour Kahvila Pähkinässä
12.3.2009
Café Eliza on rauhaisa kahvittelukeidas
11.12.2008
Coffee House kutsuu kahville
11.12.2008
Thilman's Cafesta annos painon ja nälän mukaan 24h
11.10.2008
Pitkän perinteen tuloksena omaperäisiä leivonnaisia
11.10.2008
Kahvila Runo on runonkin koti
11.10.2008
Tampereen Ojakadulla tuoksuu vohvelille
11.10.2008
Ideaparkin Café Linkosuo kohtaamispaikkana
17.6.2008
Kahvila Amurin Helmi tuoksuu tuoreelta pullalta ja rievältä
9.6.2008
Pyynikin kesäiset maisemat ja mainiot munkit!
19.3.2008
Cafè Sarassa sielu lepää
21.6.2007
Gelateria Italiana veistelee jäätelöä suurella sydämellä
26.10.2006
Café La Famille tulvii ranskalaista pikkukaupunkiromantiikkaa
6.10.2006
Palanderin talon Wayne`s Coffee on enemmän kuin kahvila
14.9.2005
Wanha Vanilja haki uusia tuulia Pariisin kahviloista
.:: Yhteistyössä ::.
Tampereen ravintolat esittelyssä Tampereen baarit esittelyssä



 » Amurin Helmi
 » Buffet & Cafe
 » Café Europa
 » Cafe Ida
 » Coffee House
 » Kahvila Kuusi
 » Kahvisalonki
 » Linkosuo Elo
 » Linkosuo Siilinkari
 » Linkosuo Kauppahalli
 » Linkosuo Koskikeskus
 » Linkosuo Koskikeskus
 » Nostalgia
 » Pähkinä
 » Runo Kahvila
 » Thilmans Cafe
 » Tivoli
 » Valssi
 » Valo
 » Wanha Vanilja
 » Vohvelikahvila
 Kangasala 
 » Mannakorven Myymäläkahvila Linkosuo
 Ylöjärvi 
 » Café Linkosuo Kauppakeskus Elo

 Liity HuviKlubiin!