Cafe Siilinkari pyörii remontin jälkeen taas täydellä teholla vanhalla paikallaan Hämeenkatu 9:ssä. Sisustus on vanhaa tyylikkäämpi ja valoisampi ja osa kahvilan asiakaspaikoista sijaitsee nykyään viereisen kauppakeskuksen aulassa.
Kaikki ei Siilinkarissa kuitenkaan ole uutta. Kahvilan leipäruokavalikoima on edelleen kaupungin herkullisimpia. Tarjolla on tutut sämpylät, panniinit, focacciat, toastit ja wrapit. Tuttujen leipien ohella Siilinkarissa on tarjolla päivittäin vaihtuva keitto sekä uudenlainen salaattivaihtoehto, jossa salaatti on juuri sellainen, kuin asiakas haluaa. Vihreän salaatin ja leivän lisäksi asiakas saa valita annokseensa kaksi mieleistänsä ruoka-ainesta ja kastikkeen. Aamiaista Siilinkarilla tarjoillaan heti aamuseitsemästä lähtien.
Tarjolla on myös laaja valikoima erilaisia erikoiskahveja sekä esimerkiksi jäätelöannoksia.
- Täällä on ehdottomasti kaupungin parhaimmat leivät ja mukava henkilökunta, kertoo nurkkapöydässä istuva nuori nainen.
Uudistettu Siilinkari on täysin savuton ja siellä on A-oikeudet.